Nikkelöinti - SGY No 3

Nikkelöinti

Suomen galvanoteknisen yhdistyksen julkaisuja No 3

1985

72 sivua

ISBN-10: 9519966099

ISBN-13: 9789519966090

16,82 €

Tilaa kirjoja

 

 

KUVAUS

Kirjan tarkoituksena on antaa lukijoilleen selvä kuva nikkelipinnoitteista ja niihin liittyvästä problematiikasta. Kirja on tarkoitettu niin itse pinnoittajille kuin käyttäjille ja suunnittelijoille. Kirjassa ei paneuduta syvällisiin teorioihin, vaan pyritään antamaan yleisluontoisia selityksiä hakuteoksen muodossa.

 

HISTORIAA

Metallipinnoitteiden valmistusmenetelmät ovat teknisinä prosesseina varsin nuoria: ensimmäiset elektrolyyttistä pinnoitusta koskevat patentit ovat peräisin viime vuosisadan alkupuolelta ja pinnoitteiden laajamittainen teollinen käyttö on aloitettu tällä vuosisadalla.

 

Nikkeli oli ensimmäisiä metalleja, joita yritettiin sähköisesti saostaa pinnoitteeksi. Jo 1841 De Ruolz yritti saostaa nikkeliä metallipinnalle, mutta epäonnistui epäpuhtaiden liuosten johdosta. Ensimmäisen toimivan nikkelöintimenetelmän julkaisi saksalainen Böttber 1842. Nikkelielektrolyyttinä Böttber käytti nikkeliammoniumsulfaattia. Vuonna 1916 julkaisi O. P. Watts nikkelöintielektrolyytin, joka sisälsi nikkelisulfaatin lisäksi jonkin verran nikkelikloridia. Käytännössä voidaan sanoa teollisen nikkelöinnin alkaneen tällöin. Tänä päivänä ns. Wattsin elektrolyytti on yleisimmin käytetty nikkelöinnissä.

 

Nikkelöintiprosessit voidaan jakaa eri tyyppeihin pinnoitteen ominaisuuksien perusteella: kiiltonikkelöinti, kerrosnikkelöinti ja mattanikkelöinti, joista kerrosnikkelöinti tarkoittaa puolikiilto- ja kiiltonikkelöinnin yhteispinnoitetta. Kiiltonikkelöinti ja puolikiiltonikkelöinti eroavat toisistaan pääosin vain lisäaineiden osalta. Puolikiiltoprosessi toimii yleensä ns. alusnikkelinä, jonka pinnalle saostetaan kiiltonikkeli. Nämä pinnoitteet eroavat toisistaan fysikaalisen rakenteensa puolesta: kiiltonikkeli muodostaa lamellirakenteen, kun taas puolikiiltonikkeli pylväsrakenteen. Mattanikkelöintiä käytetään ainoastaan erikoistapauksissa, jolloin mattaefekti aikaansaadaan joko kemiallisesti tai lisäämällä elektrolyyttiin hienojakoisia liukenemattomia partikkeleita.

 

SISÄLLYSLUETTELO

1 HISTORIAA

2 NIKKELÖINNIN KÄYTTÖKOHTEITA

3 NIKKELÖINTI

3.1 Kylvyn toiminta

3.1.1 Perusperiaatteita

3.1.2 Wattsin kylpy

3.1.3 Kiiltolisät

3.1.4 Anodit

3.2 Nikkelöintiprosessi

3.2.1 Virrankulku

3.2.2 Liikuttaminen

3.2.3 Lämpötila

3.3 Kylvyn hoito

3.3.1 Kylpypäiväkirja

3.3.2 Kylvyn valmistus

3.3.3 Ainesosat ja niiden analyysit

3.3.4 Epäpuhtaudet

3.3.4.1 Kiinteät epäpuhtaudet

3.3.4.2 Kemialliset epäpuhtaudet

3.3.4.3 Metalliset epäpuhtaudet

3.3.5 pH:n määritys

3.3.6 Vian haku ja Hullin kenno

4 NIKKELÖINNIN JÄLKEISET PINNOITTEET

4.1 Kiiltokromaus

4.2 Muut jatkokäsittelykylvyt

4.2.1 Kultaus

4.2.2 Kromaus III-arvoisella kromikylvyllä

4.2.3 Tina-kobolttikylpy

4.2.4 Messingöinti

4.2.5 Hopeointi

5 PINNOITTEEN POISTO

6 LAITTEET JA AUTOMATISOINTI

6.1 Nikkelöintikalusteet

6.2 Prosessikaavioita

7 ERIKOISKYLVYT

7.1 Mustanikkeli

7.2 Mikrohuokoiset kromipinnoitteet

7.3 Satiininikkeli

7.4 Sähkömuovailu ”elektroforming”

7.5 Autokatalyyttinen nikkelöinti

7.6 Komposiittipinnoitteet

7.7 Rauta-nikkeli

7.8 Woodsin nikkeli

8 TYÖHYGIENIASTA

9 JÄTEVESIEN KÄSITTELY

10 STANDARDIT